Tässä olisi muutama suositus:

Vauvaa olisi paras pitää mahdollisimman pitkän pätkän hereillä ennen kuvausta. Toivon, että ajoitatte vauvan syömisen niin, että syötätte hänet juuri ennen kun aloitamme kuvauksen. Kuvien onnistumisen kannalta on tärkeää, että vauvalla on masu täynnä kuvauksessa. Jos imetätte ja on mahdollista, pumpatkaa pieni määrä maitoa pulloon valmiiksi. Vaikka normaalisti ette antaisi tuttipullosta, on kuvaustilanne hyvin poikkeava omista arkirutiineista. Kokemuksen mukaan vauva saa masun parhaiten täyteen pullosta ja kuvauksessa tuttipullosta voi olla suurta apua. Tyytyväinen vauva takaa onnistuneet kuvat.

Vauvakuvat kuvataan aluksi kapalossa. Joskus käytetään pientä rekvisiittaa, mutta pääosassa on kuitenkin kuvattava itse. Ennen kuvausta vauvalla olisi hyvä ollut päällä jotain löysää, mikä ei jätä painaumia iholle (esim. voi kääriä harsoon). Mikäli teiltä löytyy vauvalle valkoinen tai nude basic-body, voitte halutessanne ottaa sen valmiiksi esille.
Vaipan kannattaa myös löysätä ajoissa, että painaumat iholta ehtii hävitä.

Olisi ihana, jos ottaisitte kuvaukseen mukaan tutin, vaikka vauva ei sitä olisi vielä käyttänytkään tai tarkoituksena ei olisi tutille edes opettaa. Kuvauksen aikana tutti voi olla kuitenkin tarpeellinen ja vauvan saa yleensä rauhoittumaan jo aseteltuun asentoon tutin avulla. Kuvaus sujuu tahdikkaammin, jos vauvaa ei koko ajan nostella edestakaisin sylistä kuvausasentoon. Vauva ei ehdi tottua tuttiin kuvauksen aikana.

Kuvaustilanne on yleensä 80% kaikkea muuta kuin itse kuvaamista. Älkää siis pelästykö vaikka ensimmäisen tunnin aikana ei oteta edes yhtä kuvaa, vauvat vaativat joskus aikansa.  

Valokuvaaja Helsinki. Valokuvaaja Helsinki|Espoo|Vantaa|hääkuvaaja, vastasyntyneen kuvaaja
Valokuvaaja Helsinki. Valokuvaaja Helsinki|Espoo|Vantaa|hääkuvaaja, vastasyntyneen kuvaaja
Valokuvaaja Helsinki. Valokuvaaja Helsinki|Espoo|Vantaa|hääkuvaaja, vastasyntyneen kuvaaja

Blog

Minikuvaukset kirsikkapuistossa. Varaa aikasi nyt, sillä kuvausaikoja on rajoitetusti.

Nettisivuilla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön