Suosituin aika järjestää raskauskuvaus on viikoilla 26-33. Tämä on tietysti yksilöllistä, sillä jokainen raskaus etenee omaa tahtia. Ei kannata lykätä kuvausta ihan viimeisille viikoille, koska silloin voi esiintyä turvotusta ja olosi voi olla tukala ja väsynyt.
Vältä sipsejä, suolakurkkuja, susheja, sekä muita suolaisia herkkuja kuvausta edeltävänä päivänä. Yritä nukkua hyvin, jotta kasvosi näyttäisivät levänneeltä. Mikäli on tarkoitus ottaa kuvia myös paljaasta vatsasta, yritä suosia saumattomia alusvaatteita, jotta ei tulisi painaumia ihoon. Muista myös huolehtia kynsistä, sillä kädet varmasti tulevat kuvissa näkyviin.
Suosi vaatteissa pastellisävyjä. Beige ja ruskea toimivat myös mainiosti. Vaatteiden pitäisi tuntua mukavilta. Esimerkiksi mekot, bodyt, miesten kauluspaidat ja henkselihousut toimivat hyvin kuvauksessa. Muista silittää vaatteet tarvittaessa jo edellisenä päivänä, jottei kuvauspäivänä tulisi kiirettä.
Kaikista tärkeintä on olla stressaamatta ja olla hyvällä tuulella. Mikäli sinulla on ideoita tai toivomuksia, kannattaa niistä kertoa valokuvaajalle. Ei haittaa vaikkei sinulla olisi mitään visiota. Luota valokuvaajaasi, sillä hän osaa varmasti ohjata ja auttaa sinua.