Perhe ja yksivuotiskuvaus Tuomarinkylän kartanolla

Yksivuotias kuvattavana

Vuoden ikä on kuvauksellisesti ihana ja samalla vaativa. Lapsi ei enää ole vauva joka pysyy siinä mihin hänet laittaa, mutta ei vielä ymmärrä pyyntöjä. Hän liikkuu, tutkii, tarttuu kaikkeen ja vaihtaa mielipidettä kolmen sekunnin välein.

Siksi en yritä ohjata tämän ikäistä lasta lainkaan. Etsin sen sijaan paikan, jossa hänen on turvallista tehdä juuri sitä mitä hän haluaa — ja seuraan. Kaikki parhaat kuvat syntyvät siinä järjestyksessä: ensin lapsi tekee jotain, sitten minä kuvaan.

Vanhemmille tämä on usein helpotus. Kuvaukseen ei tarvitse tulla toivoen, että lapsi ”käyttäytyisi hyvin”. Riittää että hän on oma itsensä.

Se iso puu

Kartanon puistossa kasvaa puita, joita on istutettu aikana, jolloin täällä kokeiltiin uusia lajeja ympäri maailmaa. Osa niistä on kasvanut valtaviksi. Yksi vanha lehtipuu on aikoinaan kallistunut niin, että sen runko kulkee melkein vaakasuoraan maan yläpuolella — ja siitä on tullut alueen paras istuinpaikka.

Sinne me siirryimme. Äiti ja isä istuivat rungolle, yksivuotias heidän väliinsä, ja lehvästö suodatti valon niin että koko kuva muuttui vihreäksi ja pehmeäksi. Sellaista valoa ei rakenneta millään välineellä. Se pitää löytää.

Yksi hetki siitä kohdasta on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Isä nosti lapsen ilmaan, ja se nauru joka sieltä tuli oli niin äkillinen ja niin kokonainen, että äiti alkoi nauraa ihan vain sen naurun takia. Tätä tapahtuu monessa kuvauksessa. Se ei ole kertaakaan ollut tylsää.

Vauhti hidastuu

Kun yksivuotias väsyy, kuvaus ei lopu — se vaihtaa vaihdetta. Levitimme huovan nurmelle vanhan puun juurelle ja annoin hänen olla omissa oloissaan.

Siinä syntyivät ne kuvat, joita vanhemmat katsovat pisimpään: pieni ihminen istumassa yksin huovan päällä, punainen leluauto kädessä, täysin keskittynyt. Kivisillä portailla hän kokeili kiipeämistä ja päätti että ei vielä. Ruoho kutitti jalkoja. Joku lehti liikkui ja se piti tarkistaa.

Nämä eivät ole poseerattuja kuvia. Nämä ovat kuvia siitä, millainen hän oli sinä kesänä, yksivuotiaana — ja juuri se on se asia, joka katoaa nopeimmin. Vuoden päästä tästä lapsesta ei ole jäljellä mitään muuta kuin nämä kuvat.

Miksi Tuomarinkylän kartano toimii perhekuvauksessa

Suosittelen tätä paikkaa erityisesti pienten lasten perheille, ja syyt ovat käytännöllisiä:

• Varjoa riittää. Isot vanhat lehtipuut antavat pehmeän valon myös keskellä päivää. Yksivuotiaan kanssa ei aina voi kuvata vasta illalla — täällä ei tarvitse.
• Lyhyet välimatkat. Puotirakennus, puisto ja käytävät ovat muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan. Kukaan ei kanna väsynyttä taaperoa puolta kilometriä seuraavalle kuvauspaikalle.
• Vaihtelua ilman siirtymiä. Kartanomiljöö, lehtevä puisto ja avoin peltomaisema — kolme hyvin erilaista tunnelmaa samalla alueella.
• Lapsille on tekemistä. Alueella on hevosia aitauksissa, ja kuvauksen jälkeen voi jäädä katsomaan niitä.
• Parkkipaikka on lähellä. Vaunut, vaihtovaatteet ja välipalat kulkevat mukana ilman urakkaa.

Milloin kannattaa tulla

Heinäkuun puolivälissä lehvästö on tuuheimmillaan ja puisto on kokonaan vihreä — juuri sellainen kuin näissä kuvissa. Kesäkuussa vihreä on vaaleampaa ja tuoreempaa. Elokuussa valo alkaa lämmetä. Syyskuun lopussa täällä on ruska, joka on ihan oma tarinansa.

Yksivuotiaan kanssa aikataulu kannattaa rakentaa päiväunien ympärille, ei kellonajan mukaan. Paras hetki on se, jolloin lapsi on juuri herännyt ja syönyt. Kaikki muu järjestyy sen ympärille — myös minä.

Varaa perhekuvaus

Kuvaamme perheitä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ympäri vuoden. Jos Tuomarinkylän kartanon miljöö tuntuu teidän perheeltänne, kerro meille lasten iät ja toivomanne ajankohta — ehdotamme sopivan kuvausajan ja kerromme, mitä kannattaa ottaa mukaan.