Ihastuitko newborn kuvagalleriaamme? Jos suunnittelet vastasyntyneen kuvauksen varaamista studioltamme, tai olet jo tehnyt varauksen, tällä sivulla on hyödyllistä tietoa siitä, kuinka voit parhaiten valmistautua kuvaukseen.

Meillä on taito tehdä pikkuvauvojen muotokuvista omaleimaisia taideteoksia perheellenne. Sivustollamme nähtävinä olevat mallikuvat ovat tuloksia paitsi kuvaajan luovuudesta, myös vanhempien valmistautumisesta kuvaustilanteeseen. Vastasyntynyttä kuvataan kotikäynnillä.

Isosisarus ja vastasyntynyt vauva kukkakorissa poseeraavat vastasytneen kuvaajalle
Nukkuva vastasyntynyt vauva riippuvassa kukkaseppeleessä
Äiti pitää hellästi sylissään nukkuvaa vastasyntynyttä

Aikataulun suunnittelu

Vastasyntyneen vauvan muotokuvat onnistuvat parhaiten kahden viikon sisällä vauvan syntymästä. Jos vauva on terve ja äiti voi hyvin, kuvaamme mieluiten ensimmäisen viikon aikana. Ensimmäisellä viikolla vauvat ovat hyvin uneliaita, ja heitä voi asetella erilaisiin, ihastuttaviin asentoihin.

Raskaana ollessa lapsen tarkkaa syntymäaikaa ei vielä tiedetä, paitsi jos kyseessä on suunniteltu sektio. Jos suunnittelet teettäväsi vastasyntyneen vauvan muotokuvat minulla, ole hyvä ja ota yhteyttä ja kerro meille on laskettu aikasi. Varaamme aikaa lasketun aikasi tienoille varmistaaksemme, että voimme toteuttaa kuvauksenne. Vauvan synnyttyä laita viestiä tai pyydä jotakuta soittamaan meille, niin voimme varata kaikille sopivan ajan.

Vastasyntynyt vauva nukkuu sikiöasennossa vaaleanpunaisella viltillä

Muistilista kuvauksiin varattavista tarvikkeista

Meiltä löytyy paljon erilaista rekvisiittaa. Itselläni on jonkinasteinen intohimo vauvapipoja ja erilaisia harsoja kohtaan. Ostelen niitä aina kun löydän mieleisiäni. Niinpä minulta löytyy monenlaisia harsoja, peittoja, hattuja ja muita tarvikkeita. Voidaksemme personoida kuvauksenne teidän näköiseksenne, ehdotan että käytetään kuvauksissa myös teidän omiavaikka perinnöksi saatuja esineitä yms.:

— peittoja, jotka ovat teille erityisiä (esim. isoäidin tekemä, lapsen nimellä varustettu, lastenhuoneeseen sopiva, jne.)

— myssyjä tai tossuja, joista pidätte

— henkilökohtaisia tavaroita, jotka ilmentävät esim. tiettyä harrastusta, suosikkijoukkuetta, perheen perintöesinettä tms.

Vastasyntynyt vauva nukkuu kyljellään vaalealla taustalla
Vastasyntynyt vauva makaa kukkaseppeleen sisällä
Pieni vauva nukkuu pehmolelun kanssa

Kuinka kannattaa valmistaa vauvaa kuvauksiin?

Hyvin syönyt vauva on tyytyväinen ja unelias vauva! Kannattaa syöttää lapsi kotona ennen kuvausta. Voi myös pumpata lisämaitoa. Kuvaustapahtumassa vauvalle tulee nälkä, jolloin hänet on hyvä syöttää, jotta hän voi nukahtaa tyytyväisenä.

— Varmista, että vauva röyhtäisee kunnolla! Vauva, jolla on ilmaa vatsassa, ei ole tyytyväinen, vaan saattaa itkeä kovastikin kipuiluaan.

— Älä huolehdi vauvaihottumasta tai pienistä naarmuista. Saan ne ammattitaitoisesti poistettua tai häivytettyä. Jos vauvallasi on erityisen kuiva iho, kokeile vauvoille sopivan kosteusvoiteen käyttöä ennen kuvauksia. Tämä helpottaa kuvan jälkikäsittelyprosessia.

— Muista löysätä vaipan teipit n. 15 min ennen kuvaajan tuloa, jotta iholla ei näy painaumia kuvatessa. Älä myöskään pue lapselle tiukkoja sukkia, joista jää painaumia nilkkoihin.

Nukkuva vauva käärittynä siniseen kankaaseen poseeraa vastasyntyneen kuvauksessa

Perheen valmistaminen kuvauksiin

Kuvattaville perheenjäsenille suositellaan laitaamaan päälle yksivärisiä vaatteita. Nuoremmat sisarukset voivat pukea vaaleamman väriset paidat, jotka sopivat yhteen vauvan sukupuolen/ tunnelman kanssa.

— Hiukset ja mahdollinen meikki kannattaa pitää yksinkertaisina.

— Äidit, älkää huolehtiko mahdollisista vauvakiloistanne tai minkäänlaisista iho-ongelmista, joita on saattanut ilmaantua. Pystyn poistamaan ne! Muista, että valokuvaajasi on myös äiti, ja muistaa hyvin millaisia nuo ensimmäiset viikot vauvan syntymän jälkeen olivat. Tämän takia suosittelemme mustaa — se on kätevä hoikentaja.

— Äitien ja isien kädet näkyvät monissa lähikuvissa. Varmistathan että kyntesi näyttävät siisteiltä.

Äiti makaa sängyllä ja pussaa nukkuvaa vauvaansa

Aikataulu

Valmistaudu siihen, että vastasyntyneen kuvaus voi kestää noin kaksi/ kolme tuntia. Mitä nuorempi vauva on, sitä todennäköisempää on, että kuvaukset sujuvat nopeammin kuin kahdessa tunnissa, mutta stressin välttämiseksi suosittelemme kolmen tunnin varaamista. Varaamme mielellämme hyvin aikaa vaipan vaihtoon, lisäsyöttämiseen, mahdollisten itkujen tai huonotuulisuuden tyynnyttelyyn.

Vastasyntynyt vauva nukkuu pienessä korissa vihreiden oksien keskellä

Vielä yksi asia…

Mitä tahansa vauvasi tekee, muista, että kuvaaja aina tyyni ja ymmärtäväinen. Teemme tätä jatkuvasti, ja olemme nähneet kaiken. Tämän session on tarkoitus olla erityinen kokemus teille, emmekä toivo teidän stressaantuvan, jos vauva alkaa itkeä tms. Vauvat aistivat herkästi stressin, ja se saa heidät yleensä itkemään lisää.

Varaamme riittävästi aikaa kuvaustanne varten. Jos tarvitaan taukoa syöttämistä tai hyssyttelyä varten, voimme hyvin tehdä niin. Haluamme teidän nauttivan kuvauskokemuksestanne, tästä erityisestä perhettänne yhdistävästä hetkestänne.

Tutustu vastasyntyneen kuvagalleriaan TÄSTÄ

Pieni tyttövauva poseeraa vauvakuvauksessa hortesioiden keskellä

Kurkkaa mitä kulisseissa tapahtuu! 

Valmistautuminen vastasyntyneen kuvaukseen
FI
EN

Joulukorttikuvaus 2026. Anna lahjaksi läheisille kauniita joulukortteja.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston toiminnallisuuden ja liikenteen analysoinnin takaamiseksi.