Seinäjoen häät, Hotel Alma, Lakeuden risti ja hääjuhla Ruusulassa  

On hääpäiviä, joiden tunnelma jää mieleen ja sitten on hääpäiviä, jotka jäävät mieleen siksi, että niissä on niin paljon elämää, iloa ja persoonallisuutta, että kamera tuntuu melkein liian pieneltä taltioimaan kaiken. Charlotan ja Denniksen kesähäät Seinäjoella olivat juuri sellaisia. Olen niin kiitollinen, että sain toimia heidän hääkuvaajana tänä erityisenä päivänä. Päivä oli täynnä rakkautta, kauniita hetkiä, musiikkiesityksiä sekä hääparilta, että vierailta, puheita, ohjelmanumeroita, hymyjä ja huumoria.

Aamun seurue – Hotel Alma, Seinäjoki-huone

Hääpäivä alkoi Hotel Alman Seinäjoki-huoneessa. Ja siellä olikin jo melkoinen porukka koossa. Morsian, sulhanen, kaasot ja bestman valmistautuivat kaikki yhdessä samassa tilassa. Se loi heti aamusta yhteistä energiaa. Naurua, jännitystä, yksityiskohtia, viimeisiä silauksia, kaikki yhden katon alla.

Vihkiminen Lakeuden ristissä

Lakeuden ristin kirkko on yksi Seinäjoen arkkitehtonisista helmistä, ja se loi vihkimiselle upean, ajattoman kehyksen. Mutta kauneinta ei ollut rakennus, vaan se hetki, kun morsian asteli alttarille poikansa ja pikkuveljensä saattamana. Kaksi tärkeintä miestä hänen elämässään, askel askeleelta.

Seremonia oli lämmin ja henkilökohtainen ja huipentui hetkeen, jota harvoin näkee: vihkimisen jälkeen pari esitti yhdessä kauniin laulun suoraan kirkossa. Vieraat hiljeni. Hääkuvaajallekin tuli kylmät väreet. Se oli yksi niistä hetkistä, jotka jää jokaisen paikalla oleen mieleen ja sydämeen.

Kirkon edustalla odotti klassinen sininen Volkswagen Kupla, jolla pari lähti kohti juhlaa.

Hääjuhla Ruusulassa

Juhlapaikaksi oli valittu Ruusula, ja häämuotokuvat otettiin aivan vieressä sijaitsevalla vehreällä niityllä, luonnonvalo, puut ja kesä parhaimmillaan.

Ruusulassa jokainen yksityiskohta kertoi siitä, että tämä pari tiesi tarkalleen millaisen päivän haluavat. Ruoaksi oli valittu meksikolaiset tortillat, rento, maukas ja täysin epäperinteinen valinta, joka sopi heille täydellisesti.

Yksi juhlan kohokohdista oli ohjelmanumero, jota ei monissa häissä näe: joukkueet – sulhasen ja morsiamen puoli – kilpailivat siinä, kumpi kokoaa IKEA-jakkaran nopeammin. Nauru raikui, kilpailu oli kovaa ja tulos oli juuri niin kaoottinen kuin arvata saattaa.

Illan edetessä ohjelmaa riitti. Vieraat pelasivat Kahoottia, hääparin historiaan pohjautuvilla kysymyksillä, tietenkin. Sitten morsian astui mikrofoniin ja esitti oman kappaleen. Ja kun luultiin, että ilta alkaa rauhoittua – sulhanen nousi ystäviensä kanssa lavalle, ja häistä tuli oikein kunnon bileet.

Koko illan sivussa työskenteli hiljaa mutta tarkkaavaisesti taiteilija, joka maalasi juhlasta taulun reaaliajassa. Päivän muisto, joka jää seinälle vuosikymmeniksi.

Onnea ihanat!   

Hääkuvaus Seinäjoella – Studio Happy Moment

Seinäjoella ja koko Pohjanmaalla tarjoamme tunnelmallista, dokumentaarista hääkuvausta. Tallennamme päivänne aidot hetket ajattomiin kuviin.

Palvelut: hääkuvaus, lovestory, raskaus- ja vastasyntyneen kuvaus, perhekuvaus 

Paikat: Seinäjoki, Ruusula, Lakeuden risti, Helsinki, koko Suomi ja Eurooppa 

Kokemus: 15 vuotta hääkuvauskokemusta 

Kielet: suomi, englanti

Ota yhteyttä: info@studiohappymoment.fi

Tykkäsitkö? Kurkaa Elenan ja Laurin tarinan tästä

Wedding

FI
EN

Kevään 2026 minikuvaukset varataan nyt!

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla selaamista hyväksyt evästeiden käytön.