Kira&Mika, hellehäät. Vihkiminen tapahtui Temppeliaukion kirkkossa, hääjuhlat jatkuivat Vanha Viilatehtaalla.

Hellepäivä! Huokaisen helpotuksesta päästessäni hotelli Radisson Seasiden aulaan. Soitan morsiamelle, ja hänen siskonsa saapuu noutamaan minut aulasta. Aloitamme kuvaukset asisteista ja morsiamen valmistautumisesta suurta päiväänsä varten.

Tunnin kuluttua olemme valmiit siirtymään Temppeliaukion kirkkoon, mutta kyydiksi varattua limusiinia ei vain näy. Kiireen sanelemana morsian vaihtaa kulkupelikseen taksin, jottei myöhästyisi vihkiseremoniasta.

Seremonia alkaa. Morsianta alttarille on saattamassa hänen siskonsa pieni poika, joka myös ojentaa sormukset papille. Pappi pitää vihkipuheen ja lukee sormusrukouksen, Kija pujottaa sormuksen Mikan sormeen, Mikan sovittaessa sormusta Kiran sormeen se jääkin jumiin, Lopulta kira sujauttaa sormuksen nauraen itse omaan nimettömäänsä. Seremonian lopuksi tuore aviopari astuu ulos kirkosta ja kävelee vieraiden ja saippuakuplien saattelemana valkoiselle limusiinilleen.

Suuntaamme Meilahden arboretumiin ottamaan virallisia potretteja hääparista. Aikaa kuvien ottoon on  puolitoista tuntia ruusujen tuoksuessa taustalla. Valokuvaajan unelma! Ehdimme ottaa monenlaisia kuvia ihastuttavasta hääparista.

Potrettien oton jälkeen siirrymme juhlapaikalle, kauniiseen Vanhan viilatehtaan ravintolaan. Nähtyäni vanhan rakennuksen kauniit seinät huomaan, että niistä saisi mitä ihastuttavimman taustan kuville. Aterian jälkeen pyydänkin hääparin vielä hetkeksi ulos. Otamme kuvia juhlapaikan edustalla sekä viereisen joen rantatörmällä.Juhlapaikalle palattuamme pääsen tallentamaan kuviin vielä hääkakun, parin ensimmäisen tanssin ja morsiuskimpun heiton. Väsyneenä mutta onnellisena palaan masuasukkini (tällä viitataan siis sinun vauvaasi? Mietin, onko tieto oleellinen tässä tekstissä, mutta onneksi olkoon!) kanssa kotiin. Aivan ihana kuvauspäivä!

Blog

Minikuvaukset auringonkukkapellolla. Varaa aikasi nyt, sillä kuvausaikoja on rajoitetusti.

Nettisivuilla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön