Hääkuvaajan valinta

Kuinka valitsette hääkuvaajan oikein: ohjeet lyhyesti

Hääsuunnittelussa valokuvaajan valinta on varmaan seuraavaksi tärkein asia, paikan ja morsiuspuvun valinnan jälkeen. Hyvän hääkuvaajan löytäminen ei ole niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Ammattitaidon lisäksi täytyy ottaa huomioon kuvaajan tyyli, palveluhinnat ja mm. se, miten tulette keskenänne toimeen. Valokuvaajan etsintä on hyvä aloittaa vähintään vuosi ennen häitä. Hyvä valokuvaaja on yleensä varattu monta kuukautta eteenpäin, joten olisi hyvä olla myös varasuunnitelma toisen valokuvaajan kanssa, force majeure-tilanteen sattuessa.

        1.              Kannattaa listata 5-7 hääkuvaajaa, joista valitsette lopulta sopivamman.

Mistä löydätte ehdokkaita? Voitte esimerkiksi  kysellä kavereiltanne ja tutuiltanne, kehen valokuvaajaan he ovat olleet tyytyväisiä. Mahdollisesti vähän aikaa sitten naimisiin menneet ystävänne tai sukulaisenne voivat suositella, tai päinvastoin, mahdollisia kuvaajia. 

Toinen vaihtoehto on sosiaalinen media ja ylipäätään internet. Suurimmalla osalla ammattikuvaajista on omat verkkosivunsa, mistä löytyy portfolio, hinnasto, palautteet ja muuta tietoa. Tutkimalla sivuja ja katsomalla portfolion hääkuvia, saatte selvyyden, pidättekö valokuvaajan tyylistä, vai ette.

        2.              Valokuvien laatu

Estetiikan ja tyylin lisäksi, kuvissa on myös laatueroja. Sinun ei tarvitse ymmärtää valokuvauksesta mitään, silti pystyt näkemään portfoliosta kuvien laadun. Kannattaa kiinnittää huomiota mm. terävyyteen, värien kylläisyyteen ja valaistukseen kuvissa.   

         3.              Kokemus

Valokuvaajan kokemus vaikuttaa merkittävästi hänen kykyynsä ohjata stressitilanteita. Voitte esittää hänelle muutaman kysymyksen, joilla kokemus saattaa selvitä.

Esim. Miten hän kuvaa? Mitä tehdä, jos vaikka alkaa sataa vettä? Huomaatte heti, että kokenut kuvaaja vastaa kysymyksiinne helposti.

        4.              Henkilökohtainen tapaaminen

Tavatkaa parhaimman vaikutuksen tehneet kuvaajat. Henkilökohtainen tapaaminen on ainoa tapa selvittää, tunnetteko olonne mukavaksi hääpäivänänne. Valokuvaajan työn lopputulos on pitkälti kiinni siitä, tunnetteko molemminpuolista sympatiaa ja rentoutta teidän tärkeänä päivänä. Jos tapaamisen aikana teille tulee tunne, että tämä on juuri TEIDÄN valokuvaaja, onneksi olkoon, olette voiton puolella. ;)

P.s. Ottakaa mukaan omat valokuvanne, missä pidätte itsestänne ja näyttäkää ne valokuvaajalle. Näin hänen on helpompi ymmärtää, mitä toivotte häneltä.

        5.              Ideointi

Pohtikaa yhdessä kuvauspaikat, -asennot yms. Ideoita saa eri lähteistä, mm. netistä ja kuvaajan omasta portfoliosta. Mitä laajempi portfolio on, sitä paremman käsityksen saa kuvaajan luovista mahdollisuuksista. Amatöörikin saa aikaiseksi pari onnistunutta kuvaa häistä, muuta mitä laajempi ja monipuolisempi portfolio on, sitä monipuolisempi kuvaaja.

          6.              Assistentti

Harvalla kuvaajalla on oma assistenttinsa, mutta sen olemassaolo on aina plussaa. Hääkuvaus on vaativa prosessi, niin luovuuden kannalta, kuin fyysisestikin. Apulainen on aina hyvä olla, ja kaksi kuvaajaa ottaa enemmän valokuvia eri tilanteista ja kuvakulmista. Myös valo- ja videokuvaajan ei tarvitse olla sama henkilö.

           7.              Palautteet

On hyvä, jos kuvaajan omilla verkkosivuilla on asiakkaiden palautteita. Palautteet ja arvostelut voitte löytää myös esim. paikkakuntanne keskustelupalstoilta. Joskus se auttaa valinnan tekemisessä.

           8.              Hääkuvauksen hinta

Yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta hyvä valokuvaaja kyllä maksaa. En suosittele säästämistä tässä asiassa, sillä kaikki mitä jää jäljelle ajan saatossa, on juuri ne hääkuvat ja -videot. Suurissa kaupungeissa hinnat on aina korkeampia, kuin pienillä paikkakunnilla. Selvittämällä tarjonnan omalla alueella, saat tietää keskivertohinnan. Pakettiin sisältyy yleensä koko hääpäivän kuvaukset ja valokuvien käsittely. 

             9.              Luottamus ja sympatia

Valitkaa kuvaaja, kenen kanssa kemiat ja arvot kohtaavat, kenen kanssa on helppo kommunikoida, kuka herättää luottamusta. Juuri sellaisen kanssa yhteistyö sujuu mutkattomasti.

              10.            Sopimus

Muistakaa tehdä sopimus. Tilanteita on joka lähtöön, mutta jos ette keskustele yksityiskohdista etukäteen, epämiellyttäviä yllätyksiä saattaa tulla. Puhukaa mm. varausmaksusta (yleensä se on 20-30% kuvauksen hinnasta), työtuntien määrästä ja sen yli menevien tuntien hinnasta. Varatekniikasta, mikäli laitteita menee rikki (niinkin huono tuuri voi käydä), valmiiden kuvien määrästä ja siitä, missä muodossa ne teille luovutetaan. Onko niiden joukossa vain värillisiä kuvia, vai musta-valkoisia, vai sekä että. Tämä kaikki on hyvä keskustella etukäteen ja kirjata sopimukseen. 

Loistavan hääkuvauksen salaisuus on löytää juuri teille sopiva valokuvaaja.

Häävalokuvaajan valintaohjeet. Hääkuvaaja Helsinki, lapsikuvaus Porvoo, vastasyntyneen kuvaus Espoo,

Blog